Bataatti-saksanpähkinäleipä

IMG_5125

Instagramissa tuli vastaan resepti, jota en voinut ohittaa kokeilematta. Sweet potato walnut breakfast muffins kuulosti juuri sopivan erikoiselta ja houkuttelevalta, koska bataatti on ihanaa, saksanpähkinät ovat ihania ja kaikki mikä muistuttaa muffinsia ja jota voi syödä aamupalaksi on yleensä ihanaa. Huolimatta siitä, että omasta versiosta tulikin leivän tapainen eikä muffineita. Tosin kukaan ei kertonut, että lopputulos muistuttaa ihan jouluista bataattilaatikkoa. Ja nyt on sentään kesä. Tai optimistisesti ajateltuna voisi kyllä jo sanoa että syksy (jee!). Aamiaismuffinit ovat kuitenkin kivoja (vaikka oikeastaan näitä juttuja on kivempi syödä iltaisin), ja tämä ohje ei ole mitenkään epäterveellinen. Olkoon se sitten syksyinen bataattileipä vaikka, mieluummin kuin bataattilaatikko, koska en halua ajatella joulua tässä vaiheessa vuotta, hah. Onneksi koostumus on kuitenkin kiinteä ja ”leipämäinen”, eikä mitään mössöä. Alkuperäisen idean mukaisesti tämä sopii vaikka aamupalaksi tai iltapalaksi, ja kuten kaikkien muidenkin hyvän olon leivonnaisten, sopii tämänkin kaveriksi turkkilainen jogurtti ja vaikka pähkinät. Ja maapähkinävoi, epäilemättä.IMG_5126

IMG_5118

Alkuperäinen resepti on http://colorfulfoodie.com/ -sivustolta, ja Instagramissa tuon kanavan tuotokset näyttää aina mielenkiintoisilta. Eikä tuo oma kokeilukaan kovin pahalta näytä…. 😉

Bataatti-saksanpähkinäleipä

1 pieni bataatti

1 dl kaurajauhoja

0,5 dl mantelijauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 rkl rouhittuja pellavansiemeniä

2 rkl heraproteiinijauhetta (valinnainen)

muutama saksanpähkinä murskattuna

1 dl mantelimaitoa

1 muna

1 rkl kookosöljyä

2 rkl ruokosokeria tai palmusokeria

1,5 tl kanelia

0,5 tl muskottipähkinää

ripaus suolaa

  • Keitä bataatti ja soseuta se. Sekoita jäähtyneeseen soseeseen muna, kookosöljy ja mantelimaito.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne bataattiseoksen joukkoon ja sekoita.
  • Kaada seos leipävuokaan tai amerikanmuffini-vuokiin. Laita uuniin 180 asteeseen ainakin puoleksi tunniksi, mielellään vähän ylikin sillä olin hieman hätäinen kuten aina ja lopputulos jäi ehkä hieman raa’aksi sisältä.IMG_5117

IMG_5127

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s